-
Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. - 2. Piet. 3:13
-
Abraham odotti sitä kaupunkia, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt. - Hepr. 11:10
-
"Minä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkalla ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen sinulle varannut. - 2. Moos. 23:20
-
"Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja. - Matt. 18:10
-
Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen." - Luuk. 15:10
-
Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät. - Ps. 34:8
-
"Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmis...
-
Korkea ja Ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: -- Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden henge...
-
"Herra Sebaot, Israelin Jumala, sinä jonka istuinta kerubit kannattavat! Sinä, yksin sinä olet maailman kaikkien valtakuntien Jumala. Sinä olet luonut taivaan ja maan. - Jes. 37:16
-
Ja myös näin: -- Sinä, Herra, laskit alussa maan perustukset, sinun kättesi työtä ovat taivaat. - Hepr. 1:10
-
"Oi Herra, Jumalani! Suurella voimallasi ja väkevällä kädelläsi sinä olet luonut taivaan ja maan. Mikään ei ole sinulle mahdotonta! - Jer. 32:17
-
-- Mihin te minua vertaisitte? Kuka on minun kaltaiseni? kysyy Pyhä. Kohottakaa katseenne korkeuteen: kuka on tämän kaiken luonut? Hän, joka kutsuu esiin taivaan joukot täydessä vahvuudessaan, hän,...
-
Näin sanoo Herra, Jumala, joka loi taivaan ja muovasi ja valmisti maan, joka asetti sen perustuksilleen, ei luonut sitä tyhjäksi vaan teki sen asumista varten, näin hän sanoo: -- Minä olen Herra, e...
-
Sinä yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaan, taivasten taivaat ja tähtien joukot, maan ja kaiken mitä sen päällä on, meret ja kaiken mitä niissä on. Sinä annat kaikelle elämän. Kumartaen rukoil...
-
Ylistäkää häntä, korkeimmat taivaat ja taivaankantta kattavat vedet! Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä, sillä hän on ne käskyllään luonut. - Ps. 148:4, 5
-
Yksin on hän levittänyt yllemme taivaan, hän kulkee meren hyökyjen yli. Leijonan tähdistön hän on tehnyt, Orionin ja Seulaset ja eteläisten tähtien tarhat. - Job 9:8, 9
-
Näin sanoo Herra: -- Yhtä vähän kuin voidaan mitata taivaan avaruus tai tutkia maan perustukset, yhtä mahdoton minun on hylätä Israelin jälkeläisiä edes kaiken sen jälkeen, mitä he ovat tehneet, sa...
-
Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen -- mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huol...
-
Enää en kätke heiltä kasvojani, vaan vuodatan henkeni Israelin heimon ylle. Näin sanoo Herra Jumala." - Hes. 39:29
-
Minä vapautan teidät kaikesta, mikä on teitä saastuttanut. Minä saatan viljan kasvamaan ja tuottamaan runsaan sadon, enää en anna teidän nähdä nälkää. Minä annan puihin paljon hedelmiä ja pelloille...
-
Minä kylvän rauhaa ja menestystä. Viiniköynnös antaa hedelmänsä, maa tuottaa satonsa, ja taivas antaa sateensa. Kaiken tämän minä lahjoitan kansastani jäljelle jääneille. - Sak. 8:12
-
Minä olen köyhä ja avuton, mutta sinä, Herra, pidät minusta huolen. Sinä olet apuni ja pelastajani. Jumalani, älä viivy! - Ps. 40:18
-
Pidä tämän lainkirjan sanat aina huulillasi. Tutki lakia päivin ja öin, niin pystyt tarkoin noudattamaan kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu. Silloin sinä menestyt ja onnistut kaikissa toimissasi. ...
-
sillä hän kuulee köyhän avunhuudot ja rientää turvattoman auttajaksi. - Ps. 72:12
-
Ja nyt -- näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: -- Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. - Jes. 43:1
-
Mutta Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta. - Ps. 49:16
-
Minun oikeuteni lunastaa Siionin, minun vanhurskauteni sen asukkaat. - Jes. 1:27
-
Israel, pane toivosi Herraan! Hänen armonsa on runsas, hän voi sinut lunastaa. - Ps. 130:7
-
Sinä pelastit minut kuolemasta, et antanut jalkani astua harhaan. Minä saan vaeltaa Jumalan edessä, siellä missä on elämä ja valo. - Ps. 56:14
-
Herra, sinä asetut kilveksi eteeni, sinun apusi vahvistaa minut, sinä teet varmoiksi askeleeni, polveni eivät horju. - 2. Sam. 22:36, 37